Solteq Q2'24: Tuloskäänteen on kiihdyttävä loppuvuonna
Solteqin Q2 oli operatiivisesti hyvin linjassa odotuksiimme ja tuloskäänne eteni hieman verrattuna Q1:een. Yhtiö kertoi odotetusti joukkovelkakirjalainan uudelleenrahoituksesta, joka oli hieman odotuksiamme kalliimpi. Iso kuva on kuitenkin ennallaan ja yhtiön on saatava käännettyä liiketoiminnat takaisin hyvälle kasvu ja kannattavuustasolle, jotta korkeat korkokulut saadaan katettua ja uudelleenrahoitus onnistuu tulevaisuudessa suotuisammilla ehdoilla. Arvostuskuva on edelleen hyvin kireä lyhyellä aikavälillä. Nostamme osakkeen tavoitehinnan 0,6 euroon (aik. 0,55 euroa) uudelleenrahoitusriskin laskettua ja toistamme myy-suosituksen. Positiivinen näkemys osakkeesta vaatisi selvää tuloskäännettä ja näkyvyyttä suotuisampaan rahoitusrakenteeseen.
Q2 oli pieni askel parempaan verrattuna Q1:een ja operatiivisesti linjassa odotuksiimme
Ennakkotietojen mukaan Solteqin liikevaihto laski 6 % 13,4 MEUR:oon yritysmyyntien painamana, mikä oli hieman alle 13,8 MEUR:n ennusteemme. Vertailukelpoisesti liikevaihto laski 2 %. Segmenttitasolla Retail & Commercen liikevaihto laski orgaanisesti 1 % ja Utilities 3 %. Yhtiön on kriittistä kääntää liikevaihto takaisin kasvu-uralle, jotta tuloskasvu ja kassavirta saataisiin positiiviselle sekä vankemmalle pohjalle. Vertailukelpoinen liikevoitto-% oli 0 % ja parani selvästi heikosta vertailukaudesta sekä hieman myös edellisestä neljänneksestä (Q1’24 -2 %). Alemmilla tulosriveillä ei myöskään ollut yllätyksiä.
Joukkovelkakirjalainan uudelleenrahoitus vaikuttaa etenevän ennusteitamme kalliimmin
Solteq kertoi toissapäivänä odotetusti käynnistäneensä kirjallisen menettelyn 1.10.2024 erääntyvän 23 MEUR:n joukkovelkakirjalainansa ehtojen muuttamiseksi. Rakenteen kuponkikorkoehdotus oli hieman odotuksiamme matalampi (ennuste 12 %), mutta emme olleet sisällyttäneet vapaaehtoisen lunastushinnan kustannusta (4 % 2v päästä) tai 1,75 % hyväksymispalkkiota ennusteisiin. Näin vuosittainen keskimääräinen korko nousee 12,875 %:iin, jos ja kun oletettavasti velka maksetaan tai uudelleenjärjestellään vasta 2 vuoden päästä. Kokonaisuutena rahoitusrakenteen odotuksia hieman heikompi lopputulos vaatii operatiivisesti entistä voimakkaampaa ja selvempää tuloskäännettä jo hyvin nopeasti.
Kallis velka vaati nopeaa ja voimakasta operatiivista käännettä
Solteq toisti odotetusti ohjeistuksensa ja odottaa liikevaihdon kasvavan ja liiketuloksen olevan positiivinen. Operatiivisesti pidimme ennusteet lähes ennallaan, mutta rahoituskulut nousivat kokonaisuudessa hieman lähivuosille. Solteqin käänteen on voimistuttava edelleen jotta kuluvan vuoden ohjeistukseen päästään, mutta ennen kaikkea, jotta korkeat rahoituskulut saadaan tulevina vuosina katettua. Rahoitusrakenne tekee kuitenkin onneksi kustannuksista takapainotteisia. Ennustamme liikevaihdon kasvavan marginaalisesti vuonna 2024 ja 3-4 % vuosina 2025-26. Samalla odotamme kannattavuuden nousevan selvästi lähivuosina laskutusasteiden, tehostustoimien ja paremman liikevaihtorakenteen ajamana (2023-26 EBIT-% -6 %:sta 7 %:iin). Ennusteemme eivät jätä suuremmin laskuvaraa rahoituskulujen kattamisen osalta, puhumattakaan lainan takaisinmaksusta. Yritysmyynnit ovat toki yksi mahdollisuus, mutta emme näe tätä houkuttelevana vaihtoehtona, kun otetaan huomioon liiketoiminnan operatiivinen tuloskunto ja sektorin nykyiset arvostustasot.
Arvostuskuva on edelleen hyvin haastava lyhyellä aikavälillä
Solteqin käännetarina on isossa kuvassa edennyt odotuksia hitaammin, tulosvaroitusriski on olennainen ja kallis rahoitusrakenne vaatii voimistuvaa tuloskäännettä pikaisesti, mitä tehostamisohjelma toki edesauttaa. Epävarmuutta käänteen etenemiseen aiheuttaa hauras talousympäristö ja liiketoimintojen käänteen vielä alkumetreillä olevat näytöt. Tuloskertoimien näkökulmasta P/E-kerroin huomioi parhaiten kokonaisuuden (myös korkeat rahoituskulut) ja siitä saadaan tukea vasta vuonna 2027e (P/E 7x), mikä olettaa voimakasta kannattavuuskäännettä (EBIT 8 %) ja ”onnistuneen” uudelleenrahoituksen (8 % korko). EV/liikevaihto kerroin vuodelle 2024e on 0,7x ja on matalahko sekä kuvastaa potentiaalia, kun huomioidaan ohjelmistoliiketoiminnan hyvä osuus.
Solteq
Solteq is an IT consulting company. The company specializes in ERP - Enterprise Resource Planning. Other services offered are related to financial management and inventory management. The customers consist of small and medium-sized corporate customers active in the retail and hotel industry. Solteq operates worldwide, with the largest presence in Europe, North America, and Asia.
Read more on company pageKey Estimate Figures22/08
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 57.7 | 54.3 | 55.9 |
growth-% | -15.74 % | -5.88 % | 3.00 % |
EBIT (adj.) | -3.9 | 1.3 | 3.1 |
EBIT-% (adj.) | -6.73 % | 2.40 % | 5.54 % |
EPS (adj.) | -0.29 | -0.04 | 0.02 |
Dividend | 0.00 | 0.00 | 0.00 |
Dividend % | |||
P/E (adj.) | - | - | 28.18 |
EV/EBITDA | 4.51 | 9.51 | 7.33 |