Siili Q2'24: Tavoitetasot vaativat tukea paremmalta markkinalta
Toistamme Siilin osakkeen vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 8,2 euroon (aik. 8,6 €) heijastellen ennustemuutoksia. Siilin liikevaihto laski linjassa odotuksiin ja tulos jäi hieman odotuksista Q2:lla. Lisäksi yhtiö kertoi uudesta tekoälypainoitteisesta strategiasta ja toisti aikaisemmat taloudelliset tavoitteet. Markkina on kuitenkin jatkunut edelleen haastavana ja tekee ohjeistukseen tarvittavasta käänteestä H2:lla näkemyksemme mukaan haastavan. Näin arvioimme yhtiön jäävän liikevaihto- ja tulosohjeistuksesta kuluvana vuonna. Ennusteillamme arvostuskuva on lyhyellä aikavälillä neutraali (2024 EV/EBITA 9x) tulosvaroituksen todennäköisyys huomioiden.
Q2 oli isossa kuvassa linjassa odotuksiimme
Siilin liikevaihto laski Q2:lla 7 % 29,4 MEUR:oon, mikä oli linjassa 29,7 MEUR:n ennusteemme kanssa. Yhtiö raportoi maantieteellisesti lukujaan vain puolivuosittain ja kansainvälinen liikevaihto laski 2 % (28 % lv:sta) sekä Suomen liikevaihto -12 % H1:llä. Yhtiön kapasiteetti laski hieman Q2:lla Q1:stä, mutta Siili kertoi rekrytoivansa H2:lla, erityisesti data- ja tekoälyosaamiseen. Kyseiset osaajat ovat ”avainosaajia” ja samalla hyvin haluttuja IT-markkinalla. Oikaistu EBITA-liikevoitto oli 1,7 MEUR ja linjassa vertailukauteen, mutta alle 1,9 MEUR:n ennusteemme. Oikaistu EBITA-% oli näin 5,9 % ja tavallaan heikko, vaikka pieni parannus vertailukauteen sekä edelliseen neljännekseen. Ottaen huomioon suhteellisen selvä liikevaihdon lasku, kannattavuusparannus oli kuitenkin tavallaan hyvä suoritus.
Uusi strategia ja toistetut taloudelliset tavoitteet kaudelle 2024-2026
Siili kertoi eilen uudistavansa strategiansa asettaen tekoälyn sen keskiöön. Tämä tekoälyn tuoma markkinamurros ajoi yhtiön muuttamaan strategiaansa odotettua aikaisemmin. Asiakassektori- ja maantieteellinen fokus ovat ennallaan. Suurimmat muutokset aiempaan ovat 1) data- ja AI-liiketoiminnan merkittävä vahvistaminen sekä 2) edelläkävijäaseman tavoittelu tekoälyavusteisessa ohjelmistokehityksessä. Kyseiset osaamiset ovat hyvin kriittisiä pitkällä aikavälillä kaikille IT-palveluyhtiöille, mutta tekoälystä kestävän vahvemman kilpailuedun saavuttaminen on haastavaa. Yhtiö toisti myös taloudelliset tavoitteensa (kasvu 20 % ja EBITA 12 %), joiden saavuttaminen vaatii näkemyksemme mukaan vahvempaa tukea paremmalta markkinalta.
Ohjeistukseen jäi arviomme mukaan liikaa kirittävää H2:lle
Siili arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan 120–140 MEUR ja EBITAn 7,5–10,5 MEUR, mikä tarkoittaa -2–+14 %:n liikevaihdon kehitystä ja 6,3–8,8 %:n EBITA-marginaalia (2023 EBITA 8,4 MEUR). Laskimme edelleen heikkona jatkuneen markkinan myötä tulosennusteita reilu 5 % lähivuosille. Ennustamme liikevaihdon laskevan 4 % 117 MEUR:oon vuonna 2024 haastavan markkinan myötä. Lisäksi odotamme oikaistun EBITAn laskevan 7,2 MEUR:oon (6,1 %:iin liikevaihdosta) epäsuotuisan asiakashintojen ja palkkainflaation nettokehityksen myötä. Kannattavuutta tukee vuonna 2023 tehdyt tehokkuustoimenpiteet. Kuluvan vuoden ennusteisiin liittyy edelleen selvää epävarmuutta johtuen asiakaskysynnän heikkoudesta ja kovasta hintakilpailusta.
Arvostuskuva on neutraali ja tulosvaroitusriski pitää varovaisena, pitkällä aikavälillä mielenkiintoinen osake
Ennusteillamme vuosien 2024–25 EV/EBITA-kertoimet ovat 9x ja 8x tai ~15 % alle suomalaisten verrokkien. Absoluuttisesti ja suhteellisesti kertoimet ovat suhteellisen neutraalit lyhyellä aikavälillä, kun huomioidaan markkinan luomat haasteet ja tulosvaroitusriskit. Matala 0,55x EV/liikevaihto-kerroin ja kassavirtalaskelma (10,1 euroa) kuvaavat potentiaalia kannattavuuden normalisoituessa, mutta siihen emme ole epävarmuuden kestosta ja syvyydestä johtuen valmiita tukeutumaan. Talouden ja IT-palvelumarkkinan elpyessä on yhtiön operatiivisessa tekemisessä ja osakkeessa edelleen selvää nousuvaraa, mutta vielä ei ole sen aika.
Siili Solutions
Siili Solutions is a provider in the IT sector. The company develops and integrates software for information systems and offers services related to the development of technology platforms, information management, IT architecture, and various project management. The competence is found in data management, analysis, and artificial intelligence. Siili Solutions was founded in 2005 and is headquartered in Helsinki.
Read more on company pageKey Estimate Figures13/08
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Revenue | 122.7 | 117.2 | 121.8 |
growth-% | 3.69 % | -4.48 % | 3.92 % |
EBIT (adj.) | 8.7 | 7.2 | 7.6 |
EBIT-% (adj.) | 7.12 % | 6.12 % | 6.27 % |
EPS (adj.) | 0.66 | 0.61 | 0.71 |
Dividend | 0.26 | 0.28 | 0.30 |
Dividend % | 2.78 % | 5.15 % | 5.51 % |
P/E (adj.) | 14.24 | 8.85 | 7.71 |
EV/EBITDA | 6.56 | 4.60 | 3.72 |